torstai 8. syyskuuta 2016

Foxilux Borderterrierit

Kasvatan borderterriereitä, ensimmäinen pentue tupsahti maailmaan vuonna 2004. 
Borderterrieri on monipuolinen ominaisuuksiltaan, borderi osaa vallata sohvan, oppia koiramaailman tyypillisiä ihmisten luomia lajeja, kuten agility, toko. Myös näyttelyissä borderit ovat aivan tyypillisiä kehäesiintyjiä.

Perheessämme meillä vakituisesti asustaa F. Siiri Sirkkeli "Siiri" ja suomenajokoira Viipyketun Eller Hur "Eller". 

Meillä on myös tyrnäväläistä kantaa oleva kanaparvi, jota hallinnoi nykyään Kukko-Jussi.
Työssäni toimintaterapiassa Siiri toimii työparinani, Siirin lisäksi eläintyöparin toimea harjoittelee eestinhevonen "Reiki". Reiki on ratsastusterapiassa työparini.



8.9 Pentuset voivat hyvin ja silmätkin ovat avautuneet. Pennut ovat alustavasti kaikki varattuja.





28.8 Pennut ovat tänään viikon ikäisiä. Pentue sai nimekseen "soturit". 

Foxilux Kirmu Karmu

Foxilux Uljas Urtti

Foxilux Antero Vipunen

Foxilux Armas Haahti



23.8.2016 Siirin pennut syntyivät sunnuntaina 21.8. Synnytys ei ollut aivan helppo, kaksi pentua syntyi normaalisti, loput pennut sitten syntyivät keisarinleikkauksella. Pentuja oli yhteensä 7, kolme menehtyi. Menehtymisen syynä oli istukan irtoaminen isokokoiselta urospennulta, joka jäi sitten estämään muiden syntymistä. Joskus tämä kaikki on niin haastavaa ja raastavaakin. Onneksi Siirille jäi 4 pikkupentusta hoidettavaksi. 




17.8 Tiineysvuorokausia kertyy, tänään ollaan päivä nro 55 menossa. Siiri pihamaalla etsii mahdollisia piilopaikkoja synnytykseen, normaalia emotoimintaahan se on. Nyt pitää kuitenkin hiukkasen vahtia ja katsella perään. 



15.8 Tiineysvrk 53. Siirille maistuu hyvin ruoka, lenkkeily ei yhtä paljon. Vielä pitää jaksaa pentuja kasvattaa massussa. Ensi viikon keskiviikkona 24.8 on 62 vrk täynnä ja se on se aika tyypillinen synnytyspvämäärä.





14.8  Tiineysvuorokausia 52, tänään vielä lenkkeiltiin reippaaseen tahtiin.


13.8 Sateisena päivänä on hyvä nukkua, nukkumisen jälkeen pirteyttäkin riittää. Sadekelin lenkkikin oli piristävä ja varmasti tarpeellinen. 





12.8 Tiineysvuorokausia tasan 50, tiineyden loppu alkaa häämöttämään. Tänään loppui tiineyden aikainen viimeinen madotus. Seuraava madotus onkin sitten emolle ja pennuille.



Rakkautta on se, että ymmärtää koiran ystävänä, parhaana kaverina. Koiran tunteet ja sen liikkeet; liikevuorovaikutus. 



7.8 Tiineysvuorokausia 45, Siirin massu kasvaa melkein silmissä :)



Iltaposetusta 2.8



2.8 tiineysvrk 40, lenkin jälkeinen lepohetki



31.7 kuva eiliseltä, tiineysvrk 37


27.7 Massu kasvaa ja lepohetket ovat kivoja. 




22.7 Siiri vaikuttaa kyllä niin tiineeltä, että taitaa meille pentusia olla tuloillaan :)

23.6 Siiri on astutettu

26.5 Siirin silmätarkastuskin on tehtynä, terveet normaalit silmät olivat. Kävimme moikkaamassa Sisua, tulevaa poikakaveria :)

Hyvin tuntui yhteistyö leikin merkeissä sujuvan.
Odottelemme nyt sitten sitä juoksua.



23.5/16 Siirin astutuspäätös on tehtynä, Siiri astutetaan borderterrieri Sisulla, kunhan juoksu tässä käynnistyy. Siiriltä puuttuu vielä näyttelytulos, jota lähdemme hakemaan kesäkuussa Rovaniemeltä. Terveystutkimukset ovat tehtynä melkein, ke 25.5 käymme Oulussa silmätutkimuksissa.
Yhdistelmä koiranetissä: Siiri&Sisu

22.3 2016 Siirin terveystutkimukset ovat meneillään ja urosasia pyörii kasvattajan mielessä kovasti. Vaihtoehtojakin on jo, astutus on tarkoitus tehdä seuraavasta juoksusta, joka siis odotellaan tulevaksi kevään aikana.


1.10.2015
Olen suunnistanut ajatukseni ensi kevääseen pentuasian tiimoilta, Siirille teen terveystarkastukset ja käytän sitä näyttelyssä, toimimme siis jalostusohjeen mukaisesti. Urosta en ole vielä päättänyt, mutta ilmoittelen asiasta, kun se ajankohtaistuu

14.12. 2014 Borderterrieri Diego katosi pihamaaltamme. Toivon, että Diego löytyisi. Etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta, mutta emme anna periksi. 


Kuvan on ottanut Kirsi ja se on lainattu Borderterrierikerhon fb-sivustolta






Yhteystiedot:
Lena Lassila 040 542 8905

Oravaisensaarentie 81
95500 Tornio


lassilalena@gmail.com